lauantai 22. lokakuuta 2016

Pelkkiä paketteja rajattomasti

Suomalaiset operaattorit ovat tehneet viime aikoina puhelimen käytöstä rajattoman kallista.  Kelvollisen liittymän kuukausimaksu on noussut noin kolminkertaiseksi 5:stä eurosta 15 euroon kuukaudessa.

Selitys tähän nousuun on rajattoman tiedonsiirron sisällyttäminen kaikkiin matkapuhelinliittymiin.  Monelle meistä rajattomuus kostautuu kahdella tavalla.  Ensiksikään kiinteän laajakaistan käyttäjille rajattomuus ei ole millään tavalla oleellinen tai tarpeellinen palvelu.  Toisekseen EU-säädösten myötä rajattomuus on kostautumassa korotustarpeena nimenomaan niille, jotka eivät siirrä enempää koti- kuin ulkomaillakaan suuria tietomääriä.

Rajattomuudesta on lisäksi kaikille yksi yhteinen haitta.  Kun siirrolla ei ole rajaa, voi vaikkapa teräväpiirtoelokuvaa pyörittää yötä päivää kenenkään katsomatta.  Kaikkien palvelutaso huononee tämän seurauksena.  Operaattoreiden väitteistä huolimatta langaton siirtokaistakaan ei ole mitenkään rajaton luonnonvara.

Elisa mukaan keskimääräinen tiedonsiirto on 13 gigatavua kuukaudessa.  Olisi mielenkiintoista tietää siirtomäärän jakautuminen käyttäjien kesken.  Joka tapauksessa operaattorien hinnoittelumalli suosii äänekkäiden himokäyttäjien ryhmää - "vaihdan, jos katto tulee"-tyyppejä.

Sonera toi markkinoille liittymän, jonka perusmaksulla voi siirtää 2 gigatavua kuukaudessa.  Tämänkin kattoa on sittemmin korotettu 5 gigaan ja samalla kuukausimaksu kaksinkertaistettu.  Vertailun vuoksi oman puhelimen tiedonsiirto on 0,1 - 0,3 gigatavua kuukaudessa.

Yhteinen ja ylimmäinen pyrkimys operaattoreilla on liittymäkohtaisen laskutuksen lisääminen.  Tarpeen mukaisten liittymien tarjoaminen ei toteudu edes nopeuksissa.  Toisin sanoen käyttäjät maksavat kymppejä, monet mahdollisesti jopa satasia vuodessa jokseenkin kiltisti tarpeettomasta palvelusta.  On päivänselvää, että hyvin moni maksaa liikaa.

Ei kommentteja: