Monissa yhteyksissä on todettu, että liikunnan väheneminen aiheuttaa yhä enemmän haittoja ja kustannuksia. Tilanteen korjaamiseksi on järjestetty lukuisia tilaisuuksia ja tempauksia. Yhteistä näille on, että ne eivät tavoita haluttuja kohderyhmiä. On kuin sokea puhuisi kuurolle.
Jo koululiikunnasta monet tympääntyvät loppuelämäkseen. Koululiikunnan muistan kilpailuina ja peleinä. Vaikka voimistelua ei paljon ollut, siinäkin harjoitukset tähtäsivät kilpailuliikkeisiin. Tämä on ymmärrettävää liikunnanopettajien ja nappulavalmentajien näkökulmasta. Monille oppilaille sopisi paremmin oman kunnon ja liikkuvuuden parantaminen ilman vähäisintäkään kilpailua ja vertailua.
Aikuisina työsuhdelippuja käyttävät muutoinkin liikkuvat, mutta ne eivät houkuttele liikkumattomia. Lipuista hyötyvät alan yrittäjät, mutta kansanterveyden kannalta niistä kannattaisi luopua. Kertyvät verovarat voisi käyttää paremmin kohdennettuina.
Kuntoilun yhteinen ongelma on, että liikkumaan houkuttelevat sitä harrastavat ja siitä pitävät sekä esim. urheilijat omilla kokemuksillaan. Liikkumaan houkutellaan mielikuvilla siitä, miten suorituksen jälkeen tulee hyvä olo. Nämä katteettomat endorfiiniväitteet on taannoin tutkimuksessakin todettu perättömiksi. Saattaa olla, että toisille liikunta tuottaa euforista tyydytystä. Tätä ei pitäisi yleistää.
Mielestäni liikunta pitää rinnastaa vaikka hampaiden harjaukseen. Ei se mitään huvia ole eikä sitä kukaan harrastukseen kerro, mutta hyödyllistä se on. Meille monille parasta liikunnassa on rääkin loppuminen.
