Seuraavalla kauppareissulla ostin uuden johdon, toisen varalle ja lisäksi pari muuta johtoa. Asensin johdon paikalleen ja kytkin laitteisiin sähkön. Kaiuttimesta kuului häiritsevän voimakasta hurinaa. Tarkistin liittimet, mutta häiriö ei poistunut. Kokeilin toistakin ostamistani johdoista ja tilanne jatkui. Johdot olivat samannäköiset, mutta toinen oli Sähkötalo Harju Oy:n pakkaama ja toisessa luki EDC group ja Euro Accessories.
Tässä vaiheessa kytkin risaisen johdon takaisin ja nyt häiriöt katosivat. Seuraavalla kerralla ostin toisen valmistajan RCA-johdon, joka toimi häiriöittä. Kaapelien resistanssit olivat kohtuullisella tasolla, joten vika täytyi olla kaapelin laadussa.
Menin parin avatun paketin ja muiden avaamattomien pakettien kanssa ensimmäiseen liikkeeseen ja selitin asian osaston myyjälle. Hän kirjoitti oitis lapun, jolla sain kassalta rahat takaisin.
Toinen tapaus sattui muutama vuosi sitten. Ostin Biltemasta pienoisloistelampun, jossa on hämäräkytkin, tuotenumero 44-264. Lamppu oli varalla jonkun kuukauden. Kun sille sitten tuli tarve, lamppu toimi vajaat kaksi vuorokautta.Viime keväänä ostin Biltemasta 1,5t saksitunkin (kuitissa saksinosturi 15-830), jonka piti olla se "isompi" malli. En jaksanut vääntää edes auton yhtä kulmaa ylös tällä värkillä. Lienee ollut ihan hyvä, sillä laite vaikutti nostoyrityksen lopussa huolestuttavan heppoiselta. Bilteman tunkkiin verrattuna auton oma tunkki on sentään toimiva ja tukeva, vaikka sen käytöstä renkaanvaihdossa varoitellaankin.
Nämä kolme tapausta tulivat mieleen, kun ledkohdelamppu sammui runsaan vuoden käytön jälkeen. Lamppu oli ElectroGEAR LED 47443 Lämmin valkoinen MR16 5W. Lampun kanta oli GU5.3 ja jäähdytysrivat ovat suorassa. Käyttöaikaa ehti tulla enintään 2000 tuntia ja sytytyskertoja 1000.Kaikille näille on yhteistä se, että tuotteen laatu ei ole odotusten mukaista. Ensimmäisessä tapauksessa myyntipaikka oli työmatkan varrella ja kehnolaatu selvisi pikaisesti, joten johdot oli helppo palauttaa.
Bilteman tuotteiden kohdalla tilanne on mutkikkaampi. Lampun palauttaminen olisi ollut varastoinnista johtuen myöhässä. Tunkki saattaa sinänsä olla Bilteman tonnien mukainen, vaikken sillä saanutkaan auton kulmaa ylös. Lisäksi palauttamisesta tulisi vaivan lisäksi matkakuluja.
Kohdelampun tapauksessa kuittiin merkitty vuosi ehti ylittyä parilla kuukaudella. Tämä edustanee yleisintä tapausta, jossa tuote ei ole luvatun mukainen, mutta takuuaika ylittyy ja palauttamisesta saatava hyöty ei kata vaivaa. Tähän näiden maahantuojat ilmeisesti liiketoimintansa perustavatkin.